Kuluttajat tietoisempia älylaitteiden riskeistä
Älylaitteet, kuten älypuhelin, tablet-laite, tietokone, tulostin, TV sekä Iot-laitteet, kuuluvat nykyisin suurimman osan arkeen. Internetin myötä niihin liittyy myös erilaisia riskejä. Yksittäisen käyttäjän näkökulmasta älylaitteen heikko tietoturva voi johtaa tietomurtoon tai identiteettivarkauteen, sillä tällaisella laitteella väärät tahot voivat päästä käsiksi käyttäjän muihin laitteisiin tai henkilötietoihin. Laajemmin kyse on yhteiskunnan turvallisuudesta, kun laitteiden avulla murtaudutaan vaikkapa junaliikenteen hallintajärjestelmiin tms.
Kuluttajatutkimuksen mukaan kuluttajien tietoisuus älylaitteisiin liittyvistä riskeistä on noussut vuosi vuodelta. Suurempi osuus kuluttajista on tietoisia siitä, että nettiin kytkettävät turvattomat älylaitteet voivat jakaa tietoja luvatta ulkopuolisille. Nyt jo lähes 80 prosenttia suomalaisista oli tietoisia älylaitteiden riskeistä.

Tietoturvamerkki
Traficomin Kyberturvallisuuskeskus on pitkään havainnut puutteita kuluttajien verkkoon liitettyjen älylaitteiden tietoturvassa. Osin tämän vuoksi Traficom loi vuonna 2019 maailman ensimmäisenä viranomaisena vapaaehtoisen, älylaitteiden tietoturvasta kertovan Tietoturvamerkin. Keskustelu älylaitteiden tietoturvavaatimuksista on nytkähtänyt vauhdilla eteenpäin myös EU:ssa, jossa tarkastelun alla ovat sekä vapaaehtoiset että velvoittavat vaatimukset.
Lähes kaikki kuluttajat käyttävät nykyään jonkinlaista älylaitetta. Laitteiden lisääntynyt määrä ja moninaiset käyttötarkoitukset synnyttävät myös suuremman tarpeen varmistua tuotteiden tietoturvasta.
”Kuluttajien älylaitteiden tietoturva on ollut pitkään heikolla tasolla, eikä niille ole ollut yleisesti hyväksyttyjä tietoturvavaatimuksiakaan. Tilanteeseen on Euroopassa tulossa toivottu muutos, johon valmistajien on hyvä alkaa valmistautua”, toteaa Traficomin johtava asiantuntija Juhani Eronen.

Tietoturvamerkin sertifiointiprosessin kaupallisille toimijoille
Keväästä 2021 lähtien Traficom on antanut kaupallisille yrityksille mahdollisuuden tehdä Tietoturvamerkin saamisen edellytyksenä olevat tekniset tarkastukset. Traficom kuitenkin edelleen myöntää itse Tietoturvamerkin ja vastaa siitä, että sen vaatimukset toteutuvat. Traficomin tavoitteena on tehdä tietoturvallisten tuotteiden valinnasta kuluttajille riittävän helppoa.
”Älylaitteisiin liitettävä tietoturvallisuudesta kertova visuaalinen merkki helpottaa kuluttajien valintaa, sillä moni tuntee tietoturvaan liittyvien ominaisuuksien selvittämisen hankalaksi. Nyt on tärkeää, että saisimme merkittävästi lisättyä Tietoturvamerkittyjä tuotteita kauppojen hyllyille. Itse toivoisin, että sekä laitevalmistajat että kuluttajat kiinnittäisivät älylaitteiden tietoturvaominaisuuksiin vähintään yhtä paljon huomiota kuin muihin ominaisuuksiin,” korostaa johtaja Jukka-Pekka Juutinen, Tietoturvailmiöt ja kehitys, Traficomin Kyberturvallisuuskeskus.
