Digilaitteet, kuten älypuhelin, vaikuttaa paljon ihmisten elämään ja myös lasten. Erittäin hyvän artikkelin, Hyvinvointia digimaailmassa pienen lapsen silmin, on kirjoittanut ihmislähtöisen vuorovaikutuksen asiantuntija, tietokirjailija Aino-Mari Tuuri.
Siinä kerrotaan, että digilaitteet vaikuttavat pieniin lapsiin monin tavoin ja montaa reittiä: vanhempien ja lähipiirin käytön kautta mutta myös muuttamalla yleistä elinpiiriä ja ajankäyttöä, määrittelemällä perheiden arkea. Pienet lapset elävät maailmassa, jossa digilaitteet ovat yhtä luonnollinen näky kuin puut, pöydät tai silmälasit. Lisäksi hyvin pienetkin lapset saattavat käyttää digilaitteita itse.
Vanhempien älypuhelinten käyttö
Artikkelissa kerrotaan hyvin miten vanhempien oma esimerkki vaikuttaa lasten digilaitteiden käyttöön.
”Vanhemman runsas henkilökohtainen digikäyttö voi kuormittaa läheisiä suhteita. Näin on, sillä läheisen suhteen kehittyminen vaatii paljon aikaa, huomiota ja omistautumista. Juuri niitä digilaitteet vievät meiltä. Pieni vauva on vuorovaikutuksen kaipuussaan ainutlaatuinen. Ihmislapsi elää ja kehittyy kontaktissa eli siinä, miten hänen läheisimmät ihmisensä ovat hänen kanssaan, hänen luonaan. Pikkulapsiaikana aika on kortilla ja kisa siitä on kiihkeää.”
ja
”Digilaite on kehittynyt apuvälineestä huippuammattilaisten tekemäksi ajan ja huomion viejäksi, täpötäydeksi sisältöpankiksi. Sen sisällöt on suunniteltu olemaan meille mieliksi ja oppimaan lisää. Aikuisella onkin vaikea tehtävä tunnistaa erilaiset digilaitteiden käyttötapansa. Tuovatko ne hyvää mieltä ja auttavat vahvistamaan sosiaalisia suhteita, tarjoavat sopivia kiireettömiä hetkiä? Vai aiheuttavatko ehkä syyllisyyttä varastaessaan enemmän aikaa kuin tarkoitus oli? Miten näitä voisi saada tasapainoon?”
Digilaitteiden käyttö
Viimeinen kappale laittaa hyvin miettimään digilaitteen käyttöä. Artikkelissa kerrotaan:
Yksi tapa ajatella digilaitteiden vaikutuksia lapsen arkeen on miettiä, mistä runsas digikäyttö on pois: lapsen unista, vanhemman liikunnasta, ehkä päämäärättömästä höpöttelystä tai kiireettömästä lojumisesta? Tylsä totuus on, että ihminen tarvitsee tylsää.
Yhtä tylsää on, että lapsen tylsyys voi olla vanhemmalle kuormittavaa, jolloin digilaite sisältöineen on kätevä tylsyyden nitistäjä ja työpäivän pelastus. Se on lasta kiinnostava väline, joka toimittaa viihdyttäjän virkaa hienosti. Yksittäisillä pelastusrenkailla ja tavaksi muuttuneella toiminnalla on kuitenkin eroa. Pienen lapsen mallioppimisen vuoksi aikuisen oman digikäytön ja perheen digitapojen pohdinta on aivan olennaista.
Hyvät lähisuhteet ovat kullanarvoinen, onnellisuutta lisäävä tekijä. Lapset kasvavat sosiaalisten suhteiden solmukohdassa. Sen vuoksi kannattaa pohtia, onko vanhemman oma digikäyttö hyvin käytettyä ja itse valittua aikaa, joka vahvistaa hyvää läheisissä ihmissuhteissa.
